Thaimaan Ilmasto ja Sää

Koh Tao view

Thaimaan ilmasto on trooppinen. Sää on tyypillisesti kuuma ja kostea läpi maan lähes ympäri vuoden. Vaikka vuodenajat erotellaan kolmeen jaksoon: kuuma kausi, viileä kausi ja sadekausi, on sää kuuma – ainakin suomalaisessa mittakaavassa – lähes koko ajan. Thaimaan eteläosassa vuodenaikoja on vain kaksi, kun taas muualla maassa kaikki kolme vuodenaikaa vuorottelevat.  Tästä johtuen Thaimaanmatka on yleensä helppo suunnitella sään osalta.

Thaimaan sisäosissa kuiva ajanjakso on tyypillisesti marraskuusta toukokuuhun. Viileä kausi on marraskuusta helmikuuhun, ja kuuma kausi maaliskuusta toukokuuhun. Thaimaan sisäosissa sadekausi kestää yleensä kesäkuusta lokakuuhun. Tänä aikana talvimonsuuni tuo alueelle rankimmat sateet. Sateet kuitenkaan harvoin ovat pitkäkestoisia, vaan yleensä lämpimiä kuuroja, vaikkakin joskus melko rajuja.

Thaimaan etäläosissa sää noudattaa vain kahta vuodenaikaa: kuivaa kautta ja sadekautta. Onneksi kuitenkin Thaimaan eteläosan eripuolilla sadekaudet ovat eri aikaan, joten aurinkoisia rantoja koko maasta löytyy yleensä ympäri vuoden.

Andamanin meren puolella tai Thaimaan länsirannikolla toisin sanoen, jossa Phuket, Krabi ja Koh Phi Phi sijaitsevat, monsuunisateet sijoittuvat yleensä huhti-lokakuulle, kun taas Siaminlahdella Thaimaan itärannikolla, jossa Koh Samui, Koh Phangan ja Koh Tao sijaitsevat, sateet osuvat ajanjaksolle syys-joulukuu.

Viileä kausi (Marraskuu – Helmikuu)

Sää Thaimaan keski- pohjois- ja koillisosissa on marras-helmikuu välisenä aikana useimmiten viileää ja kuivaa. Tästä johtuen tämä aikaväli onkin Thaimaan suosituinta turismisesonkia.

Kuitenkin ottaen huomioon Thaimaan sijannin tropiikissa, maan ilmasto on pääasiassa lämmin, ja varsinaista viileää säätä tavataan vain pääasiassa pohjoisen vuorialueilla. Kaupunkikohteissa, kuten Bangkok ja Ayuttaya, viileä aika on yleensä joulu-tammikuun tienoilla vain muutamia viikkoja vuodessa.

Thaimaan eteläosissa, joissa oikeastaan on vain kaksi vuodenaikaa – sateinen ja kuiva, ei ns. viileää kautta ole laisinkaan. Marraskuusta huhti-toukokuuhun aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja meri-ilmasto tekee säästä nautittavan, eikä niinkään tuskaisen kuuman.

Kuuma kausi (Maaliskuu – Kesäkuu)

Kuumaksi kaudeksi kutsuttu aika Thaimaassa kestää yleensä maaliskuusta kesäkuuhun jolloin lämpötila on tukalan kuuma ja satunnaiset sadekuurot ovat arkipäivää. Thaimaan sisäosissa, kuten Bangkokissa ja Ayutthayassa, tämä aika on erityisen kuumaa ja kosteaa. Lämpötila alkaa nousta helmikuun tienoilla ja huhtikuuhun mennessä, jolloin moni paikallisasukas jo odottaakin innolla sadekauden alkua. Sadekausi yleensä alkaa pikkuhiljaa vaiheittain huhtikuun puolen välin jälkeen. Tämä kausi on yleensä hiljaisinta aikaa turismin kannalta, vaikka Thaimaan etelärannikolla sää yleensä onkin melko aurinkoista.

Sadekausi (Heinäkuu – Lokakuu)

Thaimaan sadekausi kestää heinäkuusta lokakuuhun. Talvimonsuunin hallitsema ajanjakso on nimensä mukaisesti Thaimaan sateisinta aikaa. Kuitenkin nimi sadekausi on ”viileän kauden” tavoin harhaanjohtava. Vaikka sateita tänä aikana runsaasti esiintyykin, ovat sateet enemmän voimakkaita kuurosateita, kuin jatkuvaa sateen ropinaa päivätolkulla. Jos pystyy kestämään kostean kuumuuden, on sää Thaimaassa sadekaudesta huolimatta aurinkoista. Mutta kun sade alkaa on se yhtäkkinen voimakas kaatosadekuuro.

Bangkok Floods

Bangkokissa tulvii joskus sadekauden aikaan. Kuva: Ari Honka

Rannoista nauttivien onneksi Thaimaan kaksi rannikkoa eroavat hieman toisistaan sadekauden osalta. Tämä mahdollistaa auringosta nauttimisen rannoilla ympäri vuoden.

Andamanin meren puoleisella Thaimaan länsirannikolla, jossa Phuket, Krabi ja Koh Phi Phi sijaitsevat, talvimosuuni tuo voimakkaita myrskyjä huhtikuusta lokakuuhun asti. Länsirannikolla sadekausi on monsuunista johtuen melko tasaista ja sateet ovat jatkuvia, mikä siirtää matkailubisneksen pois perinteisistä kohteista jotka ovat sadekauden aikana hiljaisia.

Siaminlahden puolella Thaimaan itärannikolla, jossa Koh Samui, Koh Phangan ja Koh Tao sijaitsevat, suurin sadekausi osuu aikavälille syyskuu-joulukuu. Itärannikolla myrskyt ovat samankaltaisia kuin Thaimaan pohjoisosissa, ja päivät ovat pääasiassa aurinkoisia, ja satunnaiset kaatosadekuurot tavallisia.

Yleisesti ottaen Thaimaan eteläosissa erityisesti Andamanin meren puolella sataa eniten: noin 2400 millimetriä joka vuosi, kun verraten Thaimaan keski- ja pohjoisosien vuotuiseen 1400 millimetriin.

Suositeltava vaatetus

Mukaan varattavan vaatetuksen suunnittelu riippuu paljolti siitä, mihin vuoden aikaan matka ajoittuu, ja mitä aktiviteetteja matkan aikana on tarkoitus suorittaa. Sortsit, sandaalit ja hihattomat paidat tuntuvat varmasti luontevimmalta vaihtoehdolta useimmille.

Thaimaa on kuitenkin vielä jossain määrin konservatiivinen pukeutumisen suhteen. Paikalliset usein katsovat hieman pahalla silmällä liian arkisesti pukeutuneita, etenkin temppeleissä tai hienommissa yläluokan ravintoloissa.

Sadekauden aikaan kadut Thaimaassa täyttyvät vedellä, joten temppelit, ja jopa jotkut liikkeet odottavat että kengät riisutaan jalasta ennen sisäänmenoa. Rantasandaalit ovat käytännölliset.

Löysät ja kevyet vaatteet hengittävät hyvin ja kuivuvat nopeasti, joten ne ovat paras vaihtoehto sadekauden keleille. Matkasateenvarjo saattaa myös osoittautua hyödylliseksi, mutta sen voi myös ostaa muutamalla eurolla paikanpäältä.

Hattu on monelle ehdoton suoja auringolta, ja on hyödyllinen ympäri vuoden: etenkin sellainen suojaa auringolta ja tarvittaessa sateelta.

Viileän kauden aikaan, jos vierailee Pohjois-Thaimaassa, esimerkiksi Mae Hong Sonissa tai Chiang Maissa, pitkähihainen takki tai paita kannattaa varata mukaan. Ilma on etenkin vuoristossa viileää, ja yllättäen saattaa tulla todella kylmä. Ennusteen mukaan Doi Inthanon saatetaan vielä nähdä lumihuippuisena ilmastonmuutoksen edetessä.

Kannattaa siis tarkistaa säätiedotuksia, ja ottaa viimeistään Chiang Main tai Chiang Rain markkinoilta lämmintä mukaan ennen vuorille suuntaamista.

Pukeutumissääntöihin liittyen: yleisesti ottaen kannattaa pukeutua tilanteen mukaisesti. Rannalle rantavaatetus, illalliselle pitkät housut ja siistimpi paita jne. Ostoskeskuksissa on usein ilmastointi kovalla, joten sortseissa ja rantasandaaleissa saattaa tulla kylmä. Vaikka unohtaisitkin pakata jonkun vaatekappaleen mukaan, löytyy sellainen varmasti edullisesti Thaimaan lukuisista ostoskeskuksista.


Lue myös: