Saaret

Thailand Islands

Thaimaan saaret ovat maailman kuuluja kauniista hiekkarannoistaan, joita peittää vitivalkoinen hiekkä. Paratiisisaaret houkuttelevat vuosittain lukuisia kävijöitä, jotka nauttivat lomailusta sekä ranta- ja sukellusaktiviteeteistä.

Phuket, Thaimaan suurin saari sijaitsee Etelä-Thaimaassa Andamanin meren puolella. Phuket, vaikka saari onkin, on enemmän rantakaupunkimainen kohde, josta löytyy ostoskeskuksia, maailman luokan ravintoloita, yökerhoja, sekä paljon nähtävää ja koettavaa.

Koh Chang, suomeksi norsusaari ja Thaimaan toiseksi suurin saari, sijaitsee Tratin provinssissa Siaminlahden puolella. Suuresta koostaan huolimatta Koh Chang on erittäin rauhallinen, ja houkuttelee vuosittain paljon reppureissaajia nauttimaan saaren hiljaisuudesta ja hippibaareista.

Koh Lanta on 25 kilometriä pitkä saari Thaimaan Andamanin meren puoleisella rannikolla, Phuketin ja Krabin etelä puolella. Pitkät rannat, hiljainen yksinäisyys ja luonnon kauneus sekä meren alla että yllä tekevät Koh Lantasta rantoja rakastavien ja sukeltajien paratiisin.

Koh Phangan on pieni saari Koh Samuin kupeessa, joka on kuuluisa railakoista Full Moon Partyista. Saarelta löytyy kuitenkin paljon muuta kuin juhlintaa. Koh Phanganilta löytyy edelleen vanhaa saaren “löytäjien” hippihenkeä, joka vetää suuret määrät reppureissaajia edelleen arkea karkuun, oppimaan joogaa tai meditointia tai muita terveyttä edistäviä aasialaisia viisauksia.

Krabin provinssiin kuuluva saariryhmä, Koh Phi Phi on yksi Thaimaan suosituimmista lomakohteista. Se tarjoaa lukuisten rantojen ja ranta-aktiviteettien lisäksi vilkkaan yöelämän. Koh Phi Phi tuli kuuluisaksi Leonardo Di Caprion tähdittämän The Beach elokuvan myötä.

Rayongin provissiin kuuluva Koh Samet on yksi Bangkokia lähinnä olevista saarista. Se houkutteleekin viikonloppuisin paljon paikallisia lähialueilta. Saari on vuosien aikana kehittynyt kovaa vauhtia, ja sieltä löytyy vitivalkoisten hiekkarantojen lisäksi majoitusta joka lähtöön.

Koh Samui on Phuketin ohella yksi Thaimaan suosittuja lomasaaria, joka on vuosien varrella kehittynyt paljon. Siaminlahden puolella 800km Bangkokista etelään sijaitseva Koh Samuilta löytyy loistohotellien lisäksi paljon tehtävää ja nähtävää. Pää rannat ovat Chaweng ja Lamai, josta löytyy myös ostosmahdollisuuksia. Bangkok Airways omistaa Koh Samuin lentokentän ja lentää sinne yksinoikeudella.

Koh Samuin kupeessa sijaitseva Koh Tao, on pääosin keskittynyt sukellukseen. Sukeltajat ovat todella omineet Koh Taon, joka on selkeästi sukelluskohteena Thaimaan hienoimpia. Jopa kansainvälisessä mittakaavassa saari on sukeltajien tuntema, sillä ainoastaan Cairns Ausraliassa jakaa enemmän PADI sertifikaatteja kuin Koh Tao.