Bangkok

Bangkok

Thaimaan poliittiikan, talouden, kulttuurin, ruoan ja hengellisyyden pääkaupunki Bangkok tarjoaa sekä historian siipien havinaa, että nykypäivän ylellisyyksiä. Joskus Bangkok saattaa tuntua kaoottiselta, mutta silti usein positiivisessa mielessä. Lähes jokainen Thaimaan loma käsittää vierailun Bangkokiin, monesti ihan vain lennoista johtuen. Bangkok tunnetaan paikallisittain nimellä Krung Thep. Monet turistit, jotka saapuvat Bangkokiin hämmästyvät kaupungin valtavaa kokoa ja lukuisia nähtävyyksiä, joita se tarjoaa. Tämä mahdollistaa monia erilaisia sightseeing-reittejä, joiden varrella on mahdollista nähdä historiaa yli kahden vuosisadan ajalta, alkaen aina 1782 Kuningas Rama I:n aikakaudelta. Historiansa aikana Bangkok on kasvanut kosmopoliittiseksi 2000-luvun metropoliksi, jossa tänä päivänä asuu yli 10 miljoonaa ihmistä.

Bangkokin valtava koko ja katujen kaoottisuus saattaa aluksi tuntua pelottavalta. Kun Bangkokissa on viettänyt hieman aikaa, ja systeemi alkaa hahmottua, muuttuu kaikki helpommaksi. Nähtävyyksien katselu helpottuu, shoppailukohteet löytyvät käden käänteessä, ja pian sitä huomaa menevänsä paikallisten mukana kuin kala vedessä. Bangkokista löytyy melkeimpä jokaiselle jotain, joten monet liittävät sen pakollisena osana Thaimaan matkaansa.

Yksi Bangkokin vierailluimmista kohteista on Grand Palace, jota moni Thaimaan kuninkaista piti virka-asuntonaan (nykyinen Kuningas asuu Chitralada Palacessa). Grand Palace sijaitsee Bangkokin Rattanakosinin alueella, jossa sijaitsee myös lukuisia muita Bangkokin kuuluisia temppeleitä, kuten Wat Phra Kaew (jossa smaragdinen Buddha sijaitsee), Wat Arun ja Wat Po, joka on kuuluisa hierontakoulustaan, ja jossa kuuluisa makaava Buddha sijatsee. Nämä ovat loistavia nähtävyyksiä Thaikulttuurista kiinnostuneille.

Bangkokin alueeltä löytyy 400 toiminnassa olevaa Buddhatemppeliä, ja usein matkailijat törmäävät Bangkokissa oranssikaapuisiin munkkeihin, jotka kerjääväät ruokaansa tai muuten vain liikkuvat kaupungilla. Etenkin Chao Phraya -joen Rattanakosinin alueella on paljon temppeleitä, toki niitä löytyy ympäri kaupunkia.

Mutkitteleva Chao Phraya joki yhtyy lukuisiin kanaaleihin, joista Bangkok on saanut lempinimensä ‘Idän Venetsia’. Jokiristeily tai ihan vain paikallisveneiden kyydissä matkustaminen on ehdottomasti kokemisen arvoista Bangkokin vierailun aikana. Jokea pitkin pääsee myös kuuluisalle Ampawan Floating Marketille, jossa vihannekset ja muut kauppatavarat vaihtavat omistajaa. Myös Bangkokin alueen pikkukanavissa (khlong) veneily on kokemus itsessään.

Muita historiallisia ja kultturelleja nähtävyyksiä Bangkokissa ovat National Museum (kansallismuseo), Vimanmek Mansion – maailman suurin kultainen tiikkipuu kartano, sekä  Suan Pakkad Palace – antiikkimuseo.

Bangkokin historiallisten alueiden lisäksi kaupunki tarjoaa lukuisasti muita nähtävyyksiä, jotka tekevät Bangkokin lomasta unohtumattoman. Modernit keskukset Silomin ja Sukhumvitin alueella olivat joskut vielä ruuhakaisempia kuin tänä päivänä. Raiteilla kulkeva ilmajuna, paikallisittan BTS tai Skytrain, sekä maanalainen metro MRT ovat helpottaneet etenkin ruuka-ajan liikennettä, vaikka auto paikallisille symbolisoikin rahaa ja hyvinvointia. MRT ja BTS ratojen varrella sijaitsevista hotelleista on kätevä kulkea eri puolella Bangkokia sijaitseviin nähtävyyksiin ja shoppailukohteisiin, kuten Suan Lum Night Bazaar ja Chatuchak (JJ) viikonloppumarkkinat.

Bangkokin yöelämä on maailman kuulu. Ennen yöaikaan kadulla saattoi törmätä jopa elefanttiin, mutta nykyään niitä ei enää tapaa. Bangkok tarjoaa baareja ja yökerhoja laidasta laitaan aina Suomi-hintatasoisista yläluokan yökerhoista aamun pikkutunneille asti aukioleviin katubaareihin, joissa oluen saa muutamalla Eurolla.

Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana Bangkok on kokenut valtavan muutoksen moderniksi, kiehtovaksi ja jollain tavalla jopa sivistyneeksi kaupungiksi. Jos Bangkokissa ei aikaisemmin ole vieraillut, ja Thaimaassa aikoo matkustaa, on suositeltavaa viettää Bangkokissa muutama päivä.

Vinkkejä!

Varo huijareita Bangkokissa. Etenkin turistinähtävyyksien läheisyydessä tuk tuk-kuskeja, jalokivikauppiaita ja räätäleitä. ’Ilmaisella kyydillä’ on aina hintansa.

Taksi kannattaa ottaa lennosta. Punainen valo etuikkunassa tarkoittaa vapaata. Lennosta otetut taksit harvemmin yrittävät huijata rahojasi ja ajavat mittari päällä, kun taas paikallaan odottavat taksit yrittävät huijata ‘isoja rahoja’, vaikka suomalaisessa mittakaavassa summa tuntuisikin pieneltä.

Sadekauden aikana kesäkuusta syys-lokakuuhun kannattaa varautua äkillisiin rankkasadekuuroihin yleensä iltapäivällä. Sateenvarjosta ja vettä sietävistä jalkineista saattaa olla apua.

Lue myös: